Pääsin joulunaluslauantaina kokeilemaan Leenan nuorta suokkiruunaa Vikkeä ensimmäistä kertaa. Vikke on 5-vuotias, tavallaan entinen ravuri vaikkei juuri ole ehtinyt juoksemaan.
Vikke on oikein mukava poika käsitellä ja hoidella. Kiltisti seisoo käytävällä laitettavana.
Pakkasta oli varmaan parikymmentä astetta joten kovin pitkää maastolenkkiä ei suunniteltu ihan kuskien tarkenemisen vuoksi. Leena lähti mukaan toisella hevosellaan lv-tamma Vilmalla.
Olinkin pukeutunut kunnon michelinukoksi, harmi kun ei ole toppahousuja. Jouduin tunkemaan farkkujen alle lämpökerraston ja totesin, että jalan nostaminen jalustimeen ei reisistä tiukoilla, joustamattomilla housuilla ollutkaan niin helppoa! Vikke ei oikein malta pysyä paikallaan, mutta kokemuksen suomilla apinanaisen taidoilla sain itseni selkään kammettua ilman sen suurempia ongelmia.
Valmiina lenkille |
Vilma on jo yli 20-vuotias, mutta silti erittäin reipas menijä! ;) Viken olikin lenkillä aina otettava Vilmaa ravilla kiinni. Hassua näin päin, kun on tottunut itse olemaan sen menevän hevosen selässä :D Mentiin kiva metsälenkki pitkin lumisia polkuja, sääkin oli mitä kaunein auringon paistaessa. Puista tippui lunta välillä niskaan, mutta se ei menoa haitannut, sai itsekin jumpattua kun kumarteli selässä :D Vikke on erittäin varmajalkainen ja sen kyydissä on todella rentouttavaa matkustella pitkin ohjin, se osaa hyvin katsoa mihin jalkansa asettaa.
Otettiin yksi ravipätkä ja yksi laukkapätkä. Vilma lähti kun tykin suusta ja Vikelle tuli kiire pysyä perässä. Mentiin aika todella lujaa :D Aivan mahtavaa päästellä hevosella vailla pelkoa pukittelusta tai muusta sekoilusta.
Takaisinpäin tultiin vielä metsäpolkua ja pakkanen alkoi tuntua varpaissa, ei kun jalustimet pois jaloista ja nilkkoja pyörimään, johan alkoi tunto palata ja sitten melkein oltiinkin jo takaisin tallilla. Lenkissä meni varmaan 30-45min, en huomannut katsoa kelloa. Kauempaa ei olisi noin kylmällä tarjennut mennäkään.
Varpaat liikkeelle! |
Vikke oli todella mukava tapaus ja odotan jo innolla että pääsen sillä uudestaan menemään. Mielenkiinnolla myös odotan, että pääsen kokeilemaan sitä kentällä!
Muita heppailusuunnitelmia on myös ja mahdollisesti alan taas tekemään ystävälleni tallivuoroja tarpeen mukaan silloin tällöin.
Blogin nimi ja osoite vaihtui, toivon mukaan kaikki löytävät edelleen perille. Vaihdoin myös ulkoasua ja uusi banneri on työn alla, kun vaan löydän sopivan kuvan siihen.
edit. Osoite ennallaan ainakin toistaiseksi...