Ensiviikolla kengittäjä palaa reissusta ja saadaan taas kenkä alle. Ostin jo putsitkin valmiiksi odottamaan, tällaiset tattinit tuli hankittua.
Värinä tietysti sininen, tarkoituksena hankkia Kamulle noihin mätsäävät siniset neoprensuojat jossain vaiheessa, olen iskenyt silmäni professionals choise smb II suojiin, näyttäisivät olevan sellaiset jotka istuvat jalkoihin ja saa hyvin vuohisen ympärille kiristettyä ilman painavia(bot) tai rispaantuvia (eskadron) reunoja. Myin bot suojat kokonaan pois, kun ne oli tarkoitettu etujalkoihin eivätkä istuneet aivan täydellisesti Kamun takasiin vaan hinkkasivat jatkuvassa käytössä karvoja yhdestä kohtaa, luulen, että takasten suojissa olisi sama juttu kuitenkin kun suojat pitäisi saada melko kireälle että niistä olisi Kamulle jotain hyötyäkin. Etusiin ne taas olivat hieman liian isot ja etusiin niillä ei edes käyttöä olisi. Totesin myös, että ainakin ratsastussuojissa boteista ei varsinaisesti hyötyä ole ainakaan meille, tallisuojina ovat varmasti paljon hyödyllisemmät. Nyt mennään vaan pinteleillä sitten toistaiseksi, olisi kiva löytää jostain sellaisia kunnon "vanhanajan" pinteleitä jotka joustaa vähän, muttei ole kuitenkaan joustopintelit, sekä olisivat kunnon kangasta eikä semmosta ohutta harsoa kuitenkaan.
Tällaiset neoprensuojat aion Kamulle ostaa |
Vaihdon ulkoasua taas kun vuodenaika alkaa vaihtumaan, muutenkin olin jo edelliseen kyllästynyt ja tahdoin tehdä muutoksia. Mielestäni ulkoasu on nyt sopivan seesteinen ja selkeä.
Otsikkokuva vaihtuu kun saan kunnon järkkärin lainaan, että voin napsia hyvälaatuisia isoja kuvia joista voin uuden bannerin muokata. Omalla pokkarilla tulee niin pieniä ja epätarkkoja kuvia etteivät sovi tähän tarkoitukseen.
Mietin että voisin tehdä joku päivä jonkinlaisen paremman varustepostauksen huvikseni kun muutakaan raportoitavaa ei tällä hetkellä oikein ole.