Huomenna perjantaina on muutto kesälaitumelle kolmeksi kuukaudeksi, paikka on aivan ihana ja odotan innolla että päästään sinne! Kamun puolesta siis varsinkin olen iloinen kun laitumet on isot ja rehevät ja maastot monipuoliset. Mun puolesta saisi vähän lihoakin kesän aikana ja tekee sen jaloille ihan superhyvää että saa liikkua vapaasti yötäpäivää, sekä tietysti kuupalle ennen kaikkea.
Kävin tänään katsomassa tuttuni pitämää tallia josta olisi paikka meille tarjolla laidunkauden jälkeen. Paikka on pieni kolmen hepan vaatimaton talli, homma pelaa itsehoitomeiningillä ja tietysti hommia jaetaan niin että kaikilla olisi myös vapaita päiviä. Kolmen hepan tallissa kun ei paljoa sitä hommaa ole, karsinoissakin on turvepatjat ja vapaa heinä talveksi suunnitteilla.
Tykkään tehdä itse tallihommia ja tarkkailla oman hevosen touhuja muutenkin kun liikuttamaan mennessä. Talli on myös todella lähellä meidän kotia verrattuna edellisiin paikkoihin joihin on aina ollut se noin 30km matka. Tuonne matkaa olisi noin 10km ja voisin sen kulkea joskus vaikka pyörälläkin.
Tallilla ei ole erikseen pesukarsinaa, eikä omaa kenttää. Peltoa on jonkin verran ratsasteluun, sekä kesällä laiduntamiseen, näköetäisyydellä on valaistu kenttä jota saa käyttää maksua vastaan, maneesi myös ratsastusmatkan päässä. Tallilla on lämmin huone varusteille sekä erikseen lämpimät sosiaalitilat jossa myös kuivuvat loimet. Ympäristössä on paljon muitakin talleja ja joka suuntaan on jotain tietä tai polkua maastoiluun. En yleensä lutraa juurikaan vedellä varsinkaan nyt kun olen hankkinut kylmäyssuojat, joten ämpäri ja sieni sekä vedenkeitin riittää kyllä meidän tarpeisiin. Kentättömällä tallilla ollaan ennenkin asuttu, mutta on kuitenkin hyvä että on joku kenttä lähistöllä käytettävissä ja se oma pelto talvella varmasti kovassa käytössä.
Sovimmekin siis että muutamme Kamun sinne elokuussa jossain vaiheessa. Olen mielettömän innoissani siitäkin asiasta! Eli kaikenlaista kivaa on tulossa tän vuoden aikana :)
Tänään kävin kevyesti ratsastelemassa. Menin ensin kentällä hetken aikaa, nopea läpiratsastus niin että kamu alkoi taipumaan molempiin suuntiin, muutamat peruutukset ja suoraan ratsastusta. Sitten tuli sadekuuro eikä itseäkään oikein enää huvittanut kentällä pyöriä niin mentiin metsän suojaan vielä ravaamaan pätkä ja käveltiin takaisin. Meni yhteensä alle tunti koko hommassa.
Syöttelin jonkin aikaa vielä pihassa kunnes meni hermo polttiaisiin. Kamua ne eivät kiusanneet, siitä huolehti effol, mutta omaan päähäni en viitsinyt sitä suihkia joten kaikki hyökkäsivät mun kimppuuni :D
Kamu laitumella 2010 |